Iloisin mielen heräsin aamulla auringon paisteeseen ja porukoitten hoputukseen. Äitin kanssa käytiin kaupassa ostamassa ruokaa ja sen sellaista. Kauppareissun jälkeen suuntasin auton nokan kohti tallia. Hymy huulilla kävin moikkaamassa hevosia ja juttelin tallinväen kanssa vähän aikaa. Sitten sain tehtäväksi lähteä metsästämään eläkeläistä jotta käydään heittää ratsain lenkkiä. Ruuna saatu kiinni ja kamat päälle, eikun menoks. Eläkeläinen on hyvin virkeän oloinen ja ei mukiloi vastaan lähtöä yhtään. Juostaan pikku pätkiä mm. ylämäkiä ja tasaiset osuudet. Lähetään tulemaan kotia kohti ja siinä ainaisessa alamäessä missä on aina ennenki saanu pistellä menemään nii kovaa ku pääsee niin päästellään nytkin vastoin ratsastajan käskyä hiljentää vauhtia. Lähestytään tien risteystä missä pitäis kääntyä kotia päin. Ruuna pistelee menemään mahotonta kyytiä ja yks kaks ratsastaja löytää itsensä pusikosta. Katos perhana ruuna ei hiastanu vauhtia vaan jatkaa kotia asti ilma ratstajaa. Tallilta löytyy puuskuttava ruuna ja nilkkaa linkuttava ratsastaja. Onni onnettomuudessa taitaa olla että ainaki hevonen ehjin nahoin kotona, mutta ratsastajalla patentti nilkassa, jännityksellä ootetaan mitä huominen tuo tullessaan!:D
lauantai 20. syyskuuta 2014
torstai 18. syyskuuta 2014
Tämäkin päivä koitti, jälleen..
R.I.P Leading Zefyr 2007-2014
Seuraavan kerran kun katsot taivaalle ja näät siellä tähtiä, näät myös tämän ruunan tähden,
tähti taivaalla on yksi tähti lisää!
Ei kengät purista, eikä polviin koske<3
Pääsit nyt parempaan paikkaan<3
Ikivihreiden nurmien sotilas<3
lauantai 6. syyskuuta 2014
mä tahdon rammaa
Saatte kaahian kamalan kuva pläjäyksen pitkästä aikaa..
tää oli taas näitä päiviä; yksin kotona, ei tekemistä ja koulu jutut ei nappaa..
tallille siis, siellä on aina tekemistä!!
näillä ruunilla ei onneks oo kiire minnekkään! |
edelleen se näyttää aivan ponilta:D |
tämä ois niin nätti ilman tuota kyömyä!>: |
en kestä!!<3 |
r.Leading Zefyr ja itse eläkeläinen mahansa kanssa<3 |
kuin yksi hevonen seitsemällä jalalla varustettuna:D |
poejat aatteli lähtee hiittaajien alta pois. |
t.Remedy |
r.Madman |
välillä kärsii vähä keräillä kiviä altapois ja ootella kaikessa rauhassa! |
perjantai 5. syyskuuta 2014
Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi, ohi menemään.
Tahtoisin hymyillä kuin vastatuulta vasten,
olla onnellinen kuin murhetta vailla
tahtoisin muistaa tämän kesän kuin loppuelämän,
aurinko paistakoon tielle loistamaan
tahtoisin antaa mennä aamun harmaaseen
kuin huolen häivää
tahtoisin tuntea onnea kuin eilen,
samalla tavalla hymyillä kuin huomenna
tahtoisin antaa auringon lämmittää,
koskettaa ihoa hellää
tahtoisin olla lähelläsi nyt ja aina
eilen, tänään ja huomenna
olla villi ja vapaa
juosta iltaan auringon laskuun ja aamuun viileään
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)