urheilijaKO, hiihtäjäKÖ ? pieniä elämän mietteitä..

on aika taas miettiä syvällisiä...nimittäin urheilua ja elämän tarkoitusta, kuinka elämä on julma ja kuinka se palkitsee sinua kuitenkin! teksti voi olla uuvuttavaa mutta älkää lukeko jos ei kiinnosta, välillä on minunkin vuodettava nämä ajatukset jonnekin!:)

olen miettinyt mikä hiihdossa vetää puoleensa, ehkä hiihdossa on kaiken kiintoisinta on se että kilpailussa saat antaa itsestäsi kaiken, vähän niinkuin kuluttaa itsensä tyhjiin, saat purkaa kaiken raivon ja vihan ja yrimääräisen energian kaiken sinne ladulle ja tietysti se olo sen jälkeen kun olet antanut kaikkesi ylität maali viivan olet ihan puhki et saa edes sanaa suustasi makaat vain ja ajattelit että minä tein sen..! mutta mikä siinä lenkille lähdössä on aina niin pirun vaikeeta!?! miksi ne kilot ei voi vaan hävitä vyötäröltä ja miksi se kunto ei voi vaan kasvaa!? kaipa voin myös tuoda julki että viime kesänä mietin jo tosissani että lopetan koko hiihdon ja kuolen läskinä, hehe, mutta sitten kun pääsin vuokattiin opiskelemaan sain sieltä lisää potkua elämään ja urheiluun. äidin sanat olivat ehkä tärkeimmät sanat silloin "saara sanoi jo pienenä kun olimme täällä syyslomalla että minäpä tulen tänne kyllä isona opiskelemaan ja siellähän se nyt on". tutustuin uusiin ihmisiin ja hiihtäjiin ja tajusin että ei se ole ylitsepääsemätön ajatus että minä vielä hiihdän kilpaa ja juoksen lenkkipolulla. kaikista eniten ärsyttää ja olen sanonutkin porukoille että sitten kun minä sitä motivaatiota saan jostain niin kilpailu kielletään ja kovia treenejä ei saa tehdä, ehkä pahin isku naamalle tämän urheilu uran aikana oli kun lääkäri kielsi viime talvena kilpailun..viimeksikin kun kävin lääkärillä, hän sanoi että polvelle ei voida tehdä mitään ja se on vähä niinkuin 'voivoi' jos et voi hiihtää kilpaa, sekin tuntui todella pahalta...tänä kesänä en ole välittänyt polvikivuista ja siitä kuinka jotkut yrittävät tallata ylitseni, eikä ajatuskaan siitä että en mene lenkille en ole antanut sen tulla mieleeni! olen päättänyt että teen tämän loppuun minkä olen nyt aloittanut. toivon myös että voin käydä kouluni loppuun ilman että polvi haittaa koulunkäyntiä..elämä pissii joskus silmään ja paskoo suuhun mutta periksi en anna!! minulla on ympärilläni iso ja ihana joukko ihmisiä jotka tukevat minua urheilussa ja elämässä eteen päin, niinkuin naapurin täti sanoi että "eihän meidän saara periksi anna!" nämä sanat muistan aina kun tuntuu että nyt voisin luovuttaa!:)

-periksi ei anneta ennen kuin sydänkäyrä on suora!